Aloimme lukemaan teoksia 25.10, ja olemme lukeneet ne viimeistään 7.12.
Kirjat, joita luemme, ovat Sinuhe egyptiläinen ja Tähdet kertovat, komisario Palmu. Molemmat teokset ovat suomalaisen kynäilijän Mika Waltarin käsialaa.
Itse olen lukenut tuon Sinuhe Egyptiläisen, ja ne olivat kyllä mahtavat hieman alle 800 sivua. Kirjahan koostui siis 15 pienimmästä kirjasta, jotka kertoivat lääkäri Sinuhen elämänvaiheista hänen kierrellessään Välimeren rannikolla. Mielestäni kirjan jakaminen pienempiin osiin oli hyvä veto Mika Waltarilta, sillä tämä tekee tekstistä mukavamman lukea ja helpommin jaoteltavan.
Kirjassani olen ehtinyt sivulle 130, joka on hieman yli puolen välin, Kirjassa on ehtinyt tapahtua puliukon löytyminen puiston puskasta, puliukon läheisten etsintää ja heidän talon tutkintaa Palmun ja hänen etsivä kokin kanssa. He ovat myös keksinyt useita pieniä vihjeitä kuten kaukoputken katoaminen ja vessassa käyneen varkaan jättämät jäljet.
Kirjassa edennyt sivulle 190 ja eräs rouva oli pudonnut kuudennessa kerroksessa olevasta asunnostaan jota palmu jokkoneen epäili murhaksi ja myös että puliukko oli nähnyt murhan tapahtuvan kaukoputkella ja kiristi murhaajaa useita kertoja ennen kuin menetti itse henkensä
Kirjan olen saanut nytten päätökseen. Lopussa herra Vadenblick oli tappamassa kolmatta vaimoaan kun palmun joukko tuli ja esti hänet hän yritti selittää mutta palmulla oli paljon muita todisteita joiden perusteella vadenblick yritti ampua palmua hirvikiväärillä mutta se meni ohi ja osui Vadenblickin omaan poikaan oven läpi päähän. Kirjan viimeiset 10 sivua kertoo mitä tapahtui kaikille hahmoille Vadenblickin kiinni saamisen jälkern
Mitä itse Vadenblickille tapahtui? Saiko hän elinkautisen tuomion vai lyhyemmän vankeuden? Ja miten kävi tämän kolmannen vaimon, tarinan uhrin? Kysyisin myös vielä romaanin muista uhreista; montako heitä oli ja minkä nimisiä he olivat, sekä miten he kuolivat ja kuka heidät tappoi. Vai tappoiko Vadenblick kaikki?
Ja minun on myös pakko saada tietää, ratkesiko sen puska-puliukon arvoitus? Oliko hän kirjan juonen kannalta joku olennainen henkilö, vai vain epämääräisesti puskaan kuollut tyyppi?
Puliukko oli jonkun sivuhenkilön setä nimiä en muista, vankeus rangaistuksen pituudesta ei kerrottu tarkkaan, kolmas vaimo selvisi traumoilla vadenblick oli kaikkien murhien takana ja hänen muista vaimoista toinen pysyi nimettömänä kauniina neitona ja toisen nimi oli Maine Vadenblick.
Komisaario Palmu tähdet kertovat mielestäni ansaitsee klassikon arvonimen, vaikka 3/4 kirjasta oli hidaskulkuista ja joskus jopa tylsää lukemista mutta onneksi lopetus oli mukavaa luettavaa ja joksenkin mieleen painuvaa.
Palatakseni taas omaan kirjaani, en voisi kuvitellakaan sanovani Sinuhesta mitään muuta, kuin että se on klassikko. Ja ikuinen sellainen. Ja jos joku kaipaa perusteluja, niin listaan niitä tähän alle, vaikka en uskokaan että kaikki pitävät listaamisesta, mutta teen sen silti, en numeroni vuoksi enkä myöskään opettajien vuoksi, vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan, sillä tahdon toki saada mittani täytenä. Ja siinä luulen eroavani kaikista kirjoittajista niin tulevaisuudessa kuin menneisyydessäkin.
Sinuhe egyptiläinen:
-on kuuluisan Mika Waltarin, suomalaisen huippukirjailijan käsialaa -äänestettiin vuonna 2008 suomalaisten rakkaimmaksi kirjaksi -on käännetty 41 eri kielelle (joka on vain 433 vähemmän kuin Raamattu!) -valittiin yleisöäänestyksessä vuonna 2017 vuosisadan kirjaksi -koostuu sellaisesta juonesta, joka on erilainen verrattuna moneen muuhun tunnettuun romaaniin, sillä (rehellisesti sanottuna) puolet kirjasta käsittelee sitä, miten erilaiset ihmiset suhtautuvat Sinuheen ja erilaisiin tempauksiin, joihin sankarimme itsensä sotkee -on, kuten jo aikaisemmin mainitsin, ikuinen, sillä teoksen tapahtumat ja ihmisten suhtautuminen toisiinsa voisivat yhtä hyvin kuvata tänä päivänä tai 1 400 vuotta myöhemmin tapahtuvia asioita, kuin ne kuvasivat (noin) 1 400 vuotta eaa. tapahtunutta. -nyt vaan sattuu olemaan Waltarin pääteoksena pidetty, varmaankin sen mahtavuuden ja ikuisuuden takia. Ne ainakin olivat minun lempipiirteitäni lääkäri Sinuhen tarinoissa.
No siinä ne taisivat kaikki olennaiset asiat tullakin, joten voisin pikku hiljaa alkaa lopettelemaan tätä tekstiä. Mutta vielä vastaan arvon lehtori Kärjen kysymykseen siitä, että pitäisikö teokseni suosiolla unohtaa: väittäisin, että kun olette lukenut ensimmäiset 50 sivua, ette VOI unohtaa yhtäkään (olennaista) lausetta koko teoksesta. Tosin, viimeiset 50 sivua saatte anteeksi - ne olen jo itsekin painanut pitkäkestoiseen muistiini, ja toivon totisesti, että ne myös pysyisivät siellä! En muista nimittäin ainoatakaan teosta, oli se sitten kuunneltava, katseltava tai luettava, jossa olisin ollut niin pettynyt lopputulokseen kuin Sinuhe egyptiläisessä.
(Ja ihan vain vinkkinä tähän loppuun kaikille kirjailijanaluille, joissa kytee se pieni luomisen liekki, tällainen pieni asia: jos kirjanne lukija on paahtanut viimeiset seitsemisen sataa sivua romanttisista seikkailuista, verisistä taisteluista sekä traagisista kuolemista, KUKAAN ei voi odottaa heidän tyytyvän lopetukseen, jossa tarinan sankari karkotetaan loppuiäkseen jollekin hiekkakasalle istumaan pieneen mökkiin, jonne hänen seurakseen lähetetään ainoastaan puolikuollut vanhus, joka hössöttää koko ajan vieressä ja häiritsee sankariamme tekemästä ainoata järjellistä asiaa, jota autiomökissä voi tehdä: nimittäin kirjoittamasta elämänkertaansa!)
Ja kyllä. Tahallanihan minä sen tein. Kirjoitin pötköön. Mutta älkää vihatko. Sillä ei tämä kuulosta yhtään paremmalta.
Epäilyksistänne huolimatta kyllä tämä oli oikein kiinnostavaa kirjallisuuskeskustelua. Leevin viimeinen kommentti kuuluu opettajantyön helmiin :D ps. Altti, muista kirjottaa erisnimet isolla.
Itse olen lukenut tuon Sinuhe Egyptiläisen, ja ne olivat kyllä mahtavat hieman alle 800 sivua. Kirjahan koostui siis 15 pienimmästä kirjasta, jotka kertoivat lääkäri Sinuhen elämänvaiheista hänen kierrellessään Välimeren rannikolla. Mielestäni kirjan jakaminen pienempiin osiin oli hyvä veto Mika Waltarilta, sillä tämä tekee tekstistä mukavamman lukea ja helpommin jaoteltavan.
VastaaPoistaKirjassani olen ehtinyt sivulle 130, joka on hieman yli puolen välin, Kirjassa on ehtinyt tapahtua puliukon löytyminen puiston puskasta, puliukon läheisten etsintää ja heidän talon tutkintaa Palmun ja hänen
VastaaPoistaetsivä kokin kanssa. He ovat myös keksinyt useita pieniä vihjeitä kuten kaukoputken katoaminen ja vessassa käyneen varkaan jättämät jäljet.
Kirjassa edennyt sivulle 190 ja eräs rouva oli pudonnut kuudennessa kerroksessa olevasta asunnostaan jota palmu jokkoneen epäili murhaksi ja myös että puliukko oli nähnyt murhan tapahtuvan kaukoputkella ja kiristi murhaajaa useita kertoja ennen kuin menetti itse henkensä
VastaaPoistaKirjan olen saanut nytten päätökseen. Lopussa herra Vadenblick oli tappamassa kolmatta vaimoaan kun palmun joukko tuli ja esti hänet hän yritti selittää mutta palmulla oli paljon muita todisteita joiden perusteella vadenblick yritti ampua palmua hirvikiväärillä mutta se meni ohi ja osui Vadenblickin omaan poikaan oven läpi päähän. Kirjan viimeiset 10 sivua kertoo mitä tapahtui kaikille hahmoille Vadenblickin kiinni saamisen jälkern
VastaaPoistaMitä itse Vadenblickille tapahtui? Saiko hän elinkautisen tuomion vai lyhyemmän vankeuden? Ja miten kävi tämän kolmannen vaimon, tarinan uhrin? Kysyisin myös vielä romaanin muista uhreista; montako heitä oli ja minkä nimisiä he olivat, sekä miten he kuolivat ja kuka heidät tappoi. Vai tappoiko Vadenblick kaikki?
VastaaPoistaJa minun on myös pakko saada tietää, ratkesiko sen puska-puliukon arvoitus? Oliko hän kirjan juonen kannalta joku olennainen henkilö, vai vain epämääräisesti puskaan kuollut tyyppi?
Puliukko oli jonkun sivuhenkilön setä nimiä en muista, vankeus rangaistuksen pituudesta ei kerrottu tarkkaan, kolmas vaimo selvisi traumoilla vadenblick oli kaikkien murhien takana ja hänen muista vaimoista toinen pysyi nimettömänä kauniina neitona ja toisen nimi oli Maine Vadenblick.
VastaaPoistaTiiviisti vastasit, mutta onhan siinä kaikki oleellinen. Kiitos tiedoista!
VastaaPoistaKomisaario Palmu tähdet kertovat mielestäni ansaitsee klassikon arvonimen, vaikka 3/4 kirjasta oli hidaskulkuista ja joskus jopa tylsää lukemista mutta onneksi lopetus oli mukavaa luettavaa ja joksenkin mieleen painuvaa.
VastaaPoistaPalatakseni taas omaan kirjaani, en voisi kuvitellakaan sanovani Sinuhesta mitään muuta, kuin että se on klassikko. Ja ikuinen sellainen.
VastaaPoistaJa jos joku kaipaa perusteluja, niin listaan niitä tähän alle, vaikka en uskokaan että kaikki pitävät listaamisesta, mutta teen sen silti, en numeroni vuoksi enkä myöskään opettajien vuoksi, vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan, sillä tahdon toki saada mittani täytenä. Ja siinä luulen eroavani kaikista kirjoittajista niin tulevaisuudessa kuin menneisyydessäkin.
Sinuhe egyptiläinen:
-on kuuluisan Mika Waltarin, suomalaisen huippukirjailijan käsialaa
-äänestettiin vuonna 2008 suomalaisten rakkaimmaksi kirjaksi
-on käännetty 41 eri kielelle (joka on vain 433 vähemmän kuin Raamattu!)
-valittiin yleisöäänestyksessä vuonna 2017 vuosisadan kirjaksi
-koostuu sellaisesta juonesta, joka on erilainen verrattuna moneen muuhun tunnettuun romaaniin, sillä (rehellisesti sanottuna) puolet kirjasta käsittelee sitä, miten erilaiset ihmiset suhtautuvat Sinuheen ja erilaisiin tempauksiin, joihin sankarimme itsensä sotkee
-on, kuten jo aikaisemmin mainitsin, ikuinen, sillä teoksen tapahtumat ja ihmisten suhtautuminen toisiinsa voisivat yhtä hyvin kuvata tänä päivänä tai 1 400 vuotta myöhemmin tapahtuvia asioita, kuin ne kuvasivat (noin) 1 400 vuotta eaa. tapahtunutta.
-nyt vaan sattuu olemaan Waltarin pääteoksena pidetty, varmaankin sen mahtavuuden ja ikuisuuden takia. Ne ainakin olivat minun lempipiirteitäni lääkäri Sinuhen tarinoissa.
No siinä ne taisivat kaikki olennaiset asiat tullakin, joten voisin pikku hiljaa alkaa lopettelemaan tätä tekstiä. Mutta vielä vastaan arvon lehtori Kärjen kysymykseen siitä, että pitäisikö teokseni suosiolla unohtaa: väittäisin, että kun olette lukenut ensimmäiset 50 sivua, ette VOI unohtaa yhtäkään (olennaista) lausetta koko teoksesta. Tosin, viimeiset 50 sivua saatte anteeksi - ne olen jo itsekin painanut pitkäkestoiseen muistiini, ja toivon totisesti, että ne myös pysyisivät siellä! En muista nimittäin ainoatakaan teosta, oli se sitten kuunneltava, katseltava tai luettava, jossa olisin ollut niin pettynyt lopputulokseen kuin Sinuhe egyptiläisessä.
(Ja ihan vain vinkkinä tähän loppuun kaikille kirjailijanaluille, joissa kytee se pieni luomisen liekki, tällainen pieni asia: jos kirjanne lukija on paahtanut viimeiset seitsemisen sataa sivua romanttisista seikkailuista, verisistä taisteluista sekä traagisista kuolemista, KUKAAN ei voi odottaa heidän tyytyvän lopetukseen, jossa tarinan sankari karkotetaan loppuiäkseen jollekin hiekkakasalle istumaan pieneen mökkiin, jonne hänen seurakseen lähetetään ainoastaan puolikuollut vanhus, joka hössöttää koko ajan vieressä ja häiritsee sankariamme tekemästä ainoata järjellistä asiaa, jota autiomökissä voi tehdä: nimittäin kirjoittamasta elämänkertaansa!)
Ja kyllä. Tahallanihan minä sen tein. Kirjoitin pötköön. Mutta älkää vihatko. Sillä ei tämä kuulosta yhtään paremmalta.
Epäilyksistänne huolimatta kyllä tämä oli oikein kiinnostavaa kirjallisuuskeskustelua. Leevin viimeinen kommentti kuuluu opettajantyön helmiin :D ps. Altti, muista kirjottaa erisnimet isolla.
VastaaPoista